maanantai 6. tammikuuta 2014

Uuden vuoden aloitus

Kinkun sulatusta ollaan vähän jälkijunassa aloiteltu rauhakseen.
Vaikka tiedossa on, että muutaman viikon päästä pitäisi olla jokseenkin hyvässä kunnossa.
Sillä viimevuoden kisatauko jätetään taakse ja
lähdetään Porvooseen agilityä kisaamaan.
Sami pääsee ihka ensimmäisiin virallisiin Kiaran kanssa.
 
 
Ensiviikonlopun näyttely matka jännitystäkin jo pukkaa,
vaikkakin lähdetään vaan rapakontoiselle puolelle Tarttoon
 Mitä kummallisinta meillä autossa vain YKSI koira Ukko.
Ukolle lähdetään metsästämään viimeistä J-SERTiä,
jolla pojasta saataisiin EE ja BALT-JMVA.
Noh katsotaan mitä reissu tuo tullessaan.
Viimeksi Tallinnan reissu ei ollut kovin tulosrikas vaikkakin hyvä reissu oli.
Ehkä meidän jengi pärjää paremmin vähän kauempana kotoolta.
 
Milo on muuten kasvattanut upean turkkinsa takaisin.
Toivottavasti tuo ihana lumi saapuisi takaisin jossain vaiheessa.
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

VOITTAJAT

Vierähti pidennetty viikonloppu reippaasti aivan mahtavassa seurassa Helsingissä näyttelyissä. Ja tuloksiakin saatiin!

Perjaintaina Helsinki Winner 
Ukko ~ JUN ERI1 SA PU2 VARA-SERT HeJW-13!!!
Tuomarina Ulltveit-Moe Annika, Sweden 

Launataina Pohjoismaiden Voittaja 
Ukko~ JUN ERI2 SA 
Tuomarina Corry Saes 


Sunnuntaina Voittaja 2013
Ukko~ JUN ERI1 SA PU4 VARA-SERT JV-13
Tuomarina Maija Mäkinen
15kk. Tasapainoinen uros, jolla hyvät mittasuhteet. Melko voimakas kallo & otsapenger, mutta kaunis ilme. Hyvät korvat ja silmät + purenta. Riittävä kaula. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Ikäisekseen hyvä runko. Hyvä luusto & käpälät. Runsas karvapeite, jonka toivoisin karkeammaksi. Vapaat joustavat liikkeet. Hyvä käytös.

Kaiken tämän joulukiireen/ koulun päättymisen jälkeen. Elämä ruvennut menemään tasapainoon. Vakkari duuni aivan mahtavassa yrityksessä. Pienen pieni riiviö Mayakin on saapunut meitä ilahduttamaan. Joten, kun tämä meno tästä tasapainottuu saatte enemmän ja useammin tännekkin lukemista. Sillä ensivuonna alkaa hurja kisaaminen ja lajia ette varmaan osaa arvata ? Vai osaatteko?
Viestiä saa myös laittaa jos haluatte postaus toiveita :) ja niitä voi laittaa aiheesta kuin aiheesta mikä liittyy meidän poppooseeen.

T. Sandra 

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Agi rotua ja rata agia!

Ja paljon muuta 13.6 Heitin pienen Ukko pirulaisen Marjaanan ja Puten hoiviin Orimattilaan josta he aamuvarhasella lähtivät valloittamaan Ruotsin maata kv ja kr näyttelyiden muodossa. Ukko käyttäytyi kuulemma todella hyvin reissussa ja kyllä sielä tulostakin saatiin. 

15.6.2013 Avesta, Sweden CAC and BOB

16.6.2012 Vännäs, Sweden R-CAC and best male2 

Ja näin ollen kun Ukko Suomessa joskus valioituu niin pojasta tulee samalla Ruotsin valiokin!
Lisää reissun kuulumisista pystyy lukemaan Marjaanan ja Puten Blogista http://vauhtitassut.blogspot.fi/


Reissun jälkeen Ukko on saanut pitää kesälomaa ja treenata mielin määrin agilityä, Ukko on ainoa koira meillä jonka pää ja kroppa kestää näillä helteillä agittamisen. Herra on muutenkin kehittynyt aivan valtavasti ja uusia palkkaustapojakin ollaan löydetty! Vauhti hirmu odottaa vaan, että ikää tulisi ja päästäisiin kuvauttamaan poika jonka myöden lähdetään sitten epiksiin ja sieltä sitten virallisiin :).

Juhannus meidän tiimillä meni rentoutuessa kotona, syötiin ja saunottiin hyvin. :)
Seuraavalla viikolla olin sitten Tuusulan näyttelyssä turisteilemassa ja näkyi paljon tuttuja ja kävin mä myös kehässäkin pyörähtää Serkun Amstaffin kanssa :D ja sieltä napsahti ekasta näyttelystä JUN ERI2 
Kuva otettu pari viikkoa aikasemmasta mätsäristä jossa käytiin treenaamassa eka kertalaisen kanssa sielä myös meni todella kivasti! Oltiin punasten pentujen 1! :)

Viikot ovat muuten kuluneet kuten tavallisesti Tiistaisin ja Sunnuntaisin Agilityn parissa ja välillä ollaan vähän extraakin kentällä käyty treenaamassa. Mutta Silti se ei näkynyt Sulon ja mun menossa viimeviikon loppuna kun ajeltiin Tampereen kupeeseen Agirotuun. Jossa kilpailtiin Kaunotar ja Kulkurit nimisessä joukkueessa. Ei edes tiedetä mitä sieltä tuli kun tulos sivulta ei eden meidän joukkuetta löytynyt. Mutta taas kerran parasta reissussa oli, että Hauskaa pidettiin. :) 
Kiitos vielä mukana olleille joukkuelaisille! Sanna, Pessi, Päivi, Mervi ja muut mukana olleet. 


Ei ainakaan meidän osalta mitään mallisuoritusta, mutta ehkä mä just lähen sen takia nyt kentälle treenaamaan ja ruoskimaan itseäni! Sulo on niin kivasti mennyt treeneissä ei ole tarttenut sille mitään varmistaa se on toiminu kuin unelma, niin mitä tämä nyt sitten on?? Ois joka kohdassa pitäny varmistaa no kai sen takia, että ne oli kisat eikä treenit :D

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kuulumisia!

Hienojen tulosten päivittely on jäänyt väliin!
Ukko kävi aloittamassa näyttelyt  Huhtikuussa Hyvinkään pentunäyttelyssä ja korkkasi sitten samantien voittopotin saaden KP:n ja ROP:in.



Seuraavan viikonloppuna olikin Lahden näyttelyssä säpinää
Ukko oli jälleen KP ja ROP
Kiara VAL ERI3
Putte VAL ERI2

Pidettiin vähän näyttelyistä taukoa ja harjoiteltiin kovasti agilityä ja tokoa. Käytiin Sulon kanssa meidän seuran järjestämissä tokokisoissa Tuomarina oli Harri Laisi

Luoksepäästävyys 10 ei mitään ongelmia
Paikalla makaaminen 0 Hyvin meni maahan ja pysyi hetkisen kun lähti sitten hiipimään.
Seuraaminen kytkettynä 8 1/2 Jäi välillä vähän jälkeen.
Seuraaminen taluttimetta 6 1/2 Rupes jäämää vielä enemmän helteen ollessa ihan hirveä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 6 Muutamat tupla käskyt ja ennakoinnit pudotti pisteitä
Luoksetulo 8 1/2 Kaksoiskäskyll viereen
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 1/2 Ennakoi istumisen.
Estehyppy 0 Se meijän paras osuus taas men plörinäksi koira oli niin raato siitä porattavasta auringosta, että ei enään vaan jaksanut.

Pisteitä yht. 115,5 ja kolmos tulos!! JIPPIII! Me kummiskin parannettiin viimekerran sähläilystä :)


Toukokuun lopussa kävin poikalauman kanssa Liettuassa hakemassa muutamat Liettuan serit, ja näin ollen tuli pari kappaletta liettuan muotovalioita ja yksi cibbikin mukaan mahtu.
Lauantaina
Tirhan Jamaican Thunder J-SERT J-ROP
Mahti Vahdin Sirius SERT CACIB ROP ja -> LV MVA
Damirazin Neljäntuulen Puhuri SERT CACIB VSP -> LV MVA ja C.I.B


Sitten otettiin skumppaa :)



Sunnuntaina meillä ei ollut väliä, että mitä tulee samat kilpailijat oli vastassa, mutta me oltiin saatu kaikki! Ukolle vois vielä yhden junnusertin nappasta

Tirhan Jamaican Thunder J-SERT J-ROP ja ROP.
Mahti Vahdin Sirius SERT CACIB ROP
Damirazin Neljäntuulen Puhuri SERT CACIB ja ROP

Ukon Rop oli kyllä aivan mielletön juttu sen jälkeen muut koirat meni kehään ilman minkäänlaista muistikuvaa :D


Viimeviikolla käytiin Eestin voittajassa ja saatiin kakkostuloksia vain.
Ukko JUN2
Kiara VAL2 SA PN3
Tinka VAL1 SA PN2 R-CACIB
Sulo AVO4




Nyt sitten nautitaan kesästä ja uidaan paljon! Ukolla on vielä ensiviikonloppu rutistus Marjaanan ja Puten kanssa Ruotsissa tehtävä sitten katsotaan muutama Suomen näyttely pojalle :)





Latasin padiin bloggerin niin katotaan saatte varmaan vähän enemmän kuulumisia ja useammin, Nyt ehkä helpompi päivittää, kun on kamera adapteri ni kuvat suoraan padille ei tarvitse tota romukäppäriä laatikosta kaivaa :)

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tuleva kevät tuo tekemistä

...Jos se kevät siis on tulossa, nimittäin meijän remmille riittää tän talven lumet ja kylmyydet nyt!

Hirmusesti ollaan katseltu Ukolle kevään ja kesän suunnitelmia, myöskään ei unohdeta Sulon ja Kiaran menemisiä tästä listalta. 

Agilityssä ollaan Sulon kanssa välillä otettu takapakkia ja toisinaan hirmuisen kovaan kirimässä ylöspäin! Pojasta on nimittäin löytynyt vauhti/ääni/ketteryys ja kaikista tärkein eli into!! Tottakai niin ohjaajalla, kuin koiralla on huonoja hetkiä, mutta nyt niitä ei ole näkynyt pitkiin aikoihin. Vauhti on sen verta hurjaa meidän pienessä hallissa, että saa olla koko ajan varomassa, ettei seinään törmää. 

Kontakteissa oli kesä/syksyn kisoissa aivan liikaa harmia ja tuli niitä turhia vitosia. Talvi ollaan sitten treenattu ja kontaktit  ovat kuin unelmia, harjoiteltiin itse paikan hakemista ja naksautusta ja sitten toisinaan alustan kanssa. Harjoiteltu, ettei tarvitse äänellä/eleellä ilmottaa, että pysähdytään. Kisoissakaan ei olla käyty on ollut mukamas niin kiire koko ajan. :D (osa syy kisoihin menemiseen on kyllä ihan omistajan laiskuutta, kun se kalenteri on niin vaikea avata ja ilmoittaa :D ). 

Myös kepittely on mennyt uuteen ulottuvuuteen nimittäin itsenäistä ja vauhdikasta, eikä unohdeta sitä, että millä tavall kepeille mennään itse hakien jos jonkin moisesta kulmasta! Pitäisi kaiketi ottaa teille videota, että uskoisitte etten puhu ihan omiani  :), mutta jos sitä sitten kesällä, kun päästään kentälle, missä on tilaa sen verran, että saadaan edes neljän esteen suora sarja koottua.

Tokoa ollaan vaihtelevasti keretty treenaamaan, sillä maanantaisin on vuoro, mutta inhottavasti ja toistuvasti joka maanantai ilta olen töissä ollut. Ja kun tuo kylmä ilma ulkona ei innosta, niin sielä en ole viihtynyt edes kauniina päivinä, kun aurinko paistaa ja pakkasta muutama aste (minulle ihan liikaa) :D
Kohta tulee vain hirveä KIIRE!! nimittäis ollaan ilmottauduttu 19.5 Toko kokeeseen Askolaan! OMG... Liikkeet on ok, vaatiin vaan pientä muistuttelu ja irtautumista siitä, että Sami ei anna Sulolle vääriä käskyjä ja palkitse niistä. 

Nyt rupee tuntumaan, että tekstiä tulee vaikka kuinka, mutta suurin osa on ihan höpöttelyä niin jatketaan sitten meidän "Pienestä" pojasta, joka ny ei ainakaan egoltaan ja luonteeltaan sieltä pienimmästä päästä olekkaan. Toisin sanoen Ukko on ihan hirveä RIIVIÖ! Mutta kentällä sitten vauhtia riittää, niin paljoin ettei keretä keskittymään. Opetus on niin helppoa, kun toinen tahtoo tehdä sitä, (eikä esim Sulon kanssa silloin, että noh tehdään kun mamma tahtoo vaan. Joo. NYT TEHDÄÄN TEHDÄÄN TEHDÄÄN! MIKÄÄN EI RIITÄ! Ukko rakastaa ruokaa ja leluja, mutta kentällä lelut eivät ole IN vaan silloin namia suuhun ja kaikki on hyvin.

Kiaralla menee Samin kanssa aika loistavasti. Tyttö täytti joulukuussa 6 vuotta ja ikä ei haittaa menoa. Kiaran kanssa treenataan sen omaksi ilokseen ja ehkä myös Samin. Kesällä olisi aika muutamiin epiksiin ja sitten katsotaan, miten käy lähdetäänkö havittelemaan Kleinijoukkuetta kasaan agirotuun.


 Mutta palataan kovaa vauhtia tulevaan kesääseen ja meidän tiukkaakin tiukempaa kalenteriin :)

20.4 Hyvinkään pentunäyttely Ukko(PENTU)
27.4 Lahti KV Ukko (PENTU), Kira(VALIO) Putte(VALIO)
1.5 Lahti ryhmis Ukko (PENTU)
11.5 Hamina KV Ukko (PENTU)
12.5 Helsinki KV Ukko (PENTU)
14.5 Agikisat Orimattila Sulo(2lk.)
19.5 Lahti ryhmis Ukko (JUN) / JA/TAI TOKO KOE ASKOLA SULO ALO
25-26.5 Moletai, Liettua 2*Cacib Ukko (JUNNU) Sulo (VALIO Putte (VALIO)

Siinä olisi pikaksen alkuun, kevän suunnitelmia. Kuvailut koirista jäänyt vähemmälle ja eilen oli sitten aikaa kun oli ilta vuoro niin aamusta nappasta muutaman kuvan.
Nyt valmistautumaan agi treeneihin.

T.Askolan hurjat <3








perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulukuu tuli ja meni

Niin kuukausi vain hurahti, Itseasiassa kaks! Minä istuin päivät koulussa(ainakin yritin istua), illat ja viikonloput töissä! Aivan harmittaa kun haettiin Esalta tuommoinen superpallo ja sen kehitystäkään ei ole ennen tätä päivää kunnolla pystynyt seurailemaan. Ukkohan on jo 4kk ja tänään käytiin tehostekkin ottamassa ja huus kun joku olisi syöny sitä!


Messari viikonlopun olin töistä vapaalla ja haettiin sieltä sitten kasat arvosteluja. 
Lauantaina; Sulo VAL ERI3 ja Kiara VAL ERI2
Sunnuntaina; Sulo VAL EH, Kiara VAL ERI, Tinka VAL ERI4 SA ja Oke VAL ERI2 SA

Jos nyt ryhdistyis uuden vuoden jälkeen koirien suhteen, sillä en muista milloin viimeksi oltaisiin treenaamassakaan käyty O.o! Joko töitä tai pakkasta! Murr. Nih töiden osalta ainakin rupeaa näyttää paremmalta uuden työpaikan suhteen ja ehkä kevättä kohti pakkasetkin täällä korvessa hellittää!  Toivottavasti kaikilla oli hyvä joulu ja vielä mukavampi vuodenvaihde tulossa! 
Askolan poppoo kiittää ja kuittaa!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Pätevä harrastuskoira

Sulpero on ollut vallan mainio viimeisen kuukauden mennessä niin hurjan nopeasti. Uusi lauma, uusi koti ja uusi treenipaikka ei ole pienen pystykorvan päätä laittanut sekasin vaan tuonút esille aivan mahtavan motivaation niin koiralle kuin ohjaajallekkin treenatessa ja normaalissa koti arjessa. 
 
Laumastamme löytyi aivan hurjan pätevä agiliitäjä Kiara, jota olen nyt koulinut kasaan, jotta saadaan Samille oma agiharkkakoira. Suloa ei kyllä ole pahemmin haitannut, että saa tuplasti mennä rataa opettaen taas Samia agilityn pariin. 
 
Uusi treeniaikataulikin näyttää selvästi kivalta! Agilityä Sunnuntaina ja Tiistaina ja Tokoa Maanantaisin kolmen päivän rupeama, jotta loppuviikon voikin sitten kotona lepäillä ja treenata lisää.
 
Tokossa ollaan lähetty taas alusta perusjutut kuntoon ja sitä hauskaa tekemistä! Ja ensi vuonna on tavoitteena lähteä ihan kisaamaan mittelimestaruudesta ja edustamaan mitteleitä sm-tokoon joukkueeseen ja ei enään vain sillä mielellä, että tää on vaan kokemusta ollaan toisten mukana. Liikkeet on kunnossa, mutta ei olla niitä tehty kokeenomasena, missä me aina ryssitään. Ei ole jaksettu keskittyä niin pitkiä pätkiä!
 
 

 
Lauantaina käytiin Lahdessa joukkotarkissa tarkastuttamassa pojan lonkat ja kyynärät! Puhtaita olivat ja lähtivät kennelliittoon A/A(B) oikeasta lonkasta ei ollut aivan varma, kiinnittyykö tarpeeksi syvälle ollakseen A, mutta se selviää kun kennelliitto vahvistaa tulokset. ja kyynärät 0/0!